Mistä tietää, milloin paljon on liikaa? Helposti tulee ajatelleeksi, että minun työni/tilanteeni/tehtäväni tällä hetkellä nyt vain on tällainen, kyllä minun pitäisi tämä jaksaa/osata hoitaa/sietää/kestää.
Hetkellisesti puristus ja paine on ok, jotta saadaan se timantti ulos, minkä avulla rajamme, osaamisemme, tietotaitomme ja kokemuksemme kasvavat. Oleellista onkin suorituksen jälkeinen palautuminen, jotta elämän kummakivi pysyy tasapainoisilla harteillamme. Yhtälailla kuin kehomme, kannatteleva peruskalliomme, on oltava vakaasti tasapainossa, on myöskin kannattelemamme kummakivi, elämämme oltava tasapainossa. Kummakivi on balanssissa, kun siinä on yhtäläiset osuudet työlle, perheelle/läheisille, harrastuksille/omalle ajalle. Jos yksikin näistä vaatii liian suurta osuutta, kummakivi käy raskaaksi ja vaikeaksi kannatella.
Mistä tietää, milloin pitäisi huollattaa itseään? Kehomme, ja tarkoitan tässä sitä hämmästyttävää kehomieli-kokonaisuutta, on sanoinkuvaamattoman älykkäästi toimiva järjestelmä täynnä järjettömän upeita yksityiskohtia, joiden varassa elämäämme elämme. Kehomme, peruskalliomme, puolustaa ja suojaa, ravitsee, liikuttaa ja elvyttää meitä. Häiriötekijöiden kuormittaessa järjestelmää liikaa, sillä on omat vikailmoituksensa, joilla se pyrkii herättämään huomiomme kehottaen muutoksiin, jotta toiminnot eivät vikaantuisi. Alkuun hyvin hienovaraisia, joihin emme välttämättä reagoi, sitten jo hieman kovemmin.
Unihäiriöt ja uupumus ovat selkeitä merkkejä rajojen ylityksestä ja liiallisesta paineesta liian pitkään, mutta ei tarvitse odottaa niin pitkään havahtuakseen.
Koenko iloa? Olenko innostunut? Heräänkö virkistyneenä? Vai enkö oikein tahtoisi tai jaksaisi nousta ylös? Mieli askartelee non-stop huolien parissa? Paineen tunnetta rintakehällä? Vaikea pitää punainen lanka, kuljen kuin sumussa? Innostunut tekeminen ja aikaansaamattomuus vuorottelevat?
Jo yhteenkin noista kehomme suhteellisen pienistä huoltovaloista on suotavaa havahtua. Shiatsu on erinomainen tasapainoa palauttava hoito.